Haluaako yrityksesi olla mukana bisneksessä vielä viiden vuoden kuluttua?
Vihreä siirtymä tuo tulleessaan vaatimuksia kaiken kokoisille yrityksille. Vaatimuksia esimerkiksi hiilijalanjäljen, jäljitettävyyden ja materiaalien suhteen voivat asettaa paitsi viranomaiset, myös asiakkaat, joten tiedon ja osaamisen puute aiheuttaa suuria riskejä tulevaisuuden liiketoimintaa ajatellen.
Olemalla osa ratkaisua, samalla hyötyen muutoksen mukanaan tuomista mahdollisuuksista, voidaan luoda uusia liiketoimintamalleja, saada uusia asiakkuuksia ja löytää merkittäviä rahoituskanavia. Siksi yritysten on tärkeää olla muutoksen eturintamassa, eikä jäädä odottelemaan ja seuraamaan sivusta.
Mikäli koet, että teidän yrityksenne haluaa lähteä mukaan ensimmäisten joukossa, kannattaa nyt hakea mukaan kolmen Pohjanmaan kehitysyhtiön järjestämään maksuttomaan projektiin Sustainable Ostrobothnia as a Forerunner (SOF), jossa tulemme toimimaan yhdessä ja löytämään ratkaisuja muun muassa seuraaviin haasteisiin:
- Miksi ja miten yrityksen hiilijalanjälki kannattaa laskea?
- Mitä vaatimuksia kestävyysraportoinnin suhteen on tulossa ja miten niihin on reagoitava?
- Mitä rahoitusmahdollisuuksia vihreä siirtymä tarjoaa?
- Miten kestävyydestä kannattaa viestiä, jotta se ei vaikuttaisi viherpesulta?
- Millaisia liiketoimintamalleja syntyy vihreän siirtymän seurauksena?
- Mitä yhteistyömahdollisuuksia seudulta löytyy?
Kenelle?
- Mukaan voivat hakea kaikki pienet ja keskisuuret (enintään 250 työntekijää) yritykset hankkeessa mukana olevien kehitysyhtiöiden toiminta-alueelta
- Aiempaa osaamista ja kokemusta kestävyys- ja vastuullisuusteeman suhteen ei vaadita
Tärkeitä päivämääriä
- Hae mukaan 11.12.2023 mennessä, valituille ilmoitetaan 15.12.
- Kick-off tilaisuus järjestetään 17.1.2024 kello 13 Wasa Innovation Centerissä Vaasassa
- Ensimmäinen työpaja on 25.1.2024 kello 13 Pietarsaaressa. Tuolloin aiheena on hiilijalanjäljen laskenta
- Toinen työpaja on alustavasti 10.4.2024 Närpiössä, aiheena vastuullisuusraportointi.
Projektin toiminta-aika on vuosi 2024, minkä aikana tullaan järjestämään yhteensä 3 työpajaa sekä 4 webinaaria (keskimäärin joka toinen kuukausi), joiden aikataulu täsmentyy kick-off tilaisuuteen mennessä. Työpajat tullaan järjestämään paikan päällä kolmella eri paikkakunnalla (Vaasan seutu, Pietarsaari, Närpiö/Kristiinankaupunki), ja webinaarit tapahtuvat virtuaalisesti.
Teemat:
- Hiilijalanjäljen laskenta
- Vastuullisuusraportointi
- Rahoituskanavat
- Kestävyysviestintä
- Uudet liiketoimintamallit
Kustannukset:
- Ohjelma on maksuton, mutta odotamme valittujen yritysten sitoutuvan olemaan mukana aktiivisesti kaikissa työpajoissa sekä keskusteluissa
Hyödyt yrityksille:
- Saat tietoa ja osaamista päivänpolttavista teemoista
- Uskallat ja osaat viestiä yrityksen vastuullisuustoimista ja nostat siten brändiarvoa. Ymmärrät myös, mitä vastuullisuusraportointi tarkoittaa teidän yrityksellenne.
- Laajennat verkostoasi ja saat vertaistukea mukana olevilta yrityksiltä
- Saat näkyvyyttä hankkeen viestinnän kautta, tulemme muun muassa julkaisemaan yritystarinoita mukana olevista yrityksistä hankkeen loppupuolella
Kuinka osallistut:
- Mikäli haluat päästä mukaan ohjelmaan, lähetä sähköpostia oman alueesi edustajalle (yhteystiedot alla) viimeistään 11.12.2023. Mukaan otetaan rajoitettu määrä hakijoita kaikilta alueilta.
- Otsikkokenttään teksti: Hakemus mukaan SOF ohjelmaan / YRITYKSEN NIMI
- Esittele yrityksesi ja kerro vapaamuotoisesti, millaisia haasteita teillä on ja miksi haluaisitte osallistua mukaan ohjelmaan
- Valituille ilmoitetaan 15.12. mutta ohjelman puitteissa järjestetään myös kaikille avoimia webinaareja, joten tietoa on luvassa, vaikka yrityksenne ei tällä kertaa tulisikaan valituksi.
Kysymyksiä? Ota yhteyttä:
- Närpiö ja Kristiinankaupunki: Fredrik Hanstén, fredrik.hansten [at] dynamonarpes.fi, 044 493 9590
- Vaasan seutu: Hanna Malkamäki, hanna.malkamaki [at] vasek.fitarget="_new", 050 563 8605
- Pietarsaaren seutu: Pia Holkkola-Löf, pia.holkkola-lof [at] concordia.jakobstad.fi, 050 434 6669
Hanketoimijat: Vaasanseudun Kehitys Oy VASEK, Pietarsaaren seudun Kehittämisyhtiö Concordia, Dynamo Närpes sekä Kristiinankaupungin elinkeinokeskus
Hanke on Euroopan Unionin osarahoittama